13 vuorokautta, pikkuista vajaa 3000 km, 8 hotellia ja kaksi laivaa myöhemmin ollaan kotona taas. Vaikka parina viimeisenä päivänä alkoikin jo koti-ikävä vaivata, oli aamulla viimeistä kertaa pakatessa hiukan haikea olo reissun päättymisestä. Laivasta ajettiin satamaan kuitenkin hilpeästi hurraten ja mitä lähemmäs kotia tultiin, sitä kiihkeämmin hihkui Riehu takapenkillä: "Koti, koti!"
Auton purkaminen oli oma urakkansa ja seuraava, so. pyykinpesu, alkoi heti, kun kaikki vaatteet oli saatu leviteltyä - parvekkeelle. Totesin, että ihan turha yrittääkään lajitella moista pyykkivuorta kylppärissä, joten lukuisat laukut raahattiin suoraan ulos ja kipattiin sinne. Lajittelun jälkeen vielä viisi kasaa odottaa vuoroaan, yksi koneellinen on pesty ja toinen pyörimässä. Kotiinpaluun tunnelmissa on myös ehditty purkaa kuvat koneelle, lajitella tuliaiset, kellaroida kaikki 16 litraa omenanmakuista Spata ja palauttaa suurin osa tavaroista omille paikoilleen. Von Hazard Brothers on tyylilleen uskollisena riidellyt ensimmäiset riitansa, mutta hämmästyttävästi myös kaipaavat koko ajan meitä aikuisia mukaan touhuihinsa. Olisi kuvitellut, että kahden viikon jatkuvan yhdessäolon jälkeen pojat katoavat kavereidensa luo suoraan autosta. Symbioosin purkamiseen mennee aikansa.
Taikauskoisena ei seuraavia huomioita uskaltanut matkan aikana sanoa ääneen, mutta nyt voi jo todeta:
- Selvittiin terveinä koko reissun ajan. Mukaan pakatusta lääkevarastosta tarvittiin paria päänsärkypilleriä ja kortisonigeeliä. Laastarilukukin jäi kuuteen, niistäkin suurin osa meni kotona tulleen haavan jälkihoitoon.
- Mitään suurempaa ei hävinnyt. Allekirjoittaneen puhelin toki jäi tanskalaiseen hotelliin, mutta ihan itse huomasin luurin puuttumisen "jo" sadan kilometrin jälkeen... Perhe suhtautui huolimattomuuteen yllättävän rauhallisesti, kukaan ei juuri muistutellut parin tunnin turhasta lenkistä ja kadonnut löytyi juuri sieltä mihin sen muistin jättäneenikin. Jos muuten hävikkiin kirjataan vain pari valotikkua, eikä rosvotkaan meitä puhdistaneet, niin tuo ylimääräinen mutkakin tuntuu aika pieneltä. (Ei ehkä kuskista, mutta allekirjoittaneesta kyllä. *viaton hymy*)
- Auto kesti koko matkan. Etukäteen maalattiin mielessämme kauhukuvia siitä, miten smurffi hyytyy johonkin autobahnin varteen ja matka jatkuu hinausauton kyydissä lähimmälle korjaamolle. Turhaa oli tämäkin pelko, ilman minkäänlaisia ongelmia selvittiin kotiin asti ja lähes jokapäiväisten sateiden ansiosta auto on ihan yhtä puhdaskin kuin lähtiessä.
- Kaikilla oli kivaa. Ajoittaisista kahden, kolmen tai kaikkienvälisistä rähinöistä huolimatta vaaka kallistuu ehdottomasti plussan puolelle ja jo nyt uskaltaa sanoa, että lähtisin tämän porukan kanssa uudestaankin. :D Seuraava, huomattavasti kunnianhimoisempi reissu onkin jo suunnitteilla, tosin vasta parin vuoden päähän. Ihan joka kesä ei jaksa lomaa viettää tien päällä.
Matkaraportit siis päättyvät tähän, sopivasti pyykkikoneen laulaessa lopetusmusiikkiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti