Oma blogi. Ensimmäinen blogiteksti. Tähän pitäisi kirjoittaa nyt jotain henkevää ja mieleenpainuvaa, eikö? Ihan ensimmäiseksi ajattelin kirjoittaa jotain itsestäni, mutta jäin jumiin siihen kuka ja mikä minä olen? Miten määrittelen itseni, mikä on se asia, minkä haluan itsestäni ensimmäiseksi kertoa?
Ikä? Ammatti? Asuinpaikka? Koulutus? Ehkäpä kuitenkin aloitan siitä, mikä on pysyvintä, nimittäin juuristani. Ne ovat syvällä keskipohojalaisessa savimaassa, siitäkin huolimatta, että kotipaikka on jo viime vuosituhannen loppupuolelta ollut Helsingissä. Keskipohojalaisuuden lisäksi - tosin eipä siihen kai mitään lisättävää ole - olen 35-vuotias lähiössä asusteleva perheenäiti, libristi, tiimiesimies, kuutisen vuotta gradua hauduttanut kotitalousopettajanraakile, pohjimmiltani suunnattoman laiska, vaikkakin ahkeruuspuuskiin taipuvainen ja ennen kaikkea mukavuudenhaluinen. Helpointahan se on olla, kun pysyttelee omalla mukavuusalueellaan. Välillä on kuitenkin pakko ravistella raameja ja astua suureen tuntemattomaan, etsiä haasteita ja yrittää selviytyä niistä voittajana.
Kovin suurta ja ihmeellistä ei kuitenkaan ole luvassa, tällaisen lähes keski-ikäisen raamit eivät ole niin joustavat, että esim. itsensälöytöretki Intiaan olisi mahdollinen tai edes toivottu. Kun nyt edes löytäisin itseni joskus vaikka ihan yksinäni metsäpolulta raitista ilmaa haistelemasta, joku työväenopiston ruotsin kielen keskustelukurssikin olisi jo tosi extremeä, helmivirkkauksesta puhumattakaan. Jonkimoinen itsetutkiskelun tarve minussa kuitenkin on viime aikoina herännyt, vuodet tuntuvat vierivän ohi liian nopeasti ja välillä asiat vain lipsuvat hallinnasta. Tavoitteena siis arjenhallintaa oman mukavuusalueen raja-alueilla hiiviskellen, eiköhän siinä ole yhdelle blogille kyllin.