Kaksi lasta, töissä kaupassa ja harrastuksina lukeminen + netti = Nainen, jolla ei ole elämää kodin ja työn ulkopuolella. Jos ei töistä päästyä ole kiire hakemaan Riehua päiväkodista, on muuten vaan kiire bussille ja kotiin lasten ja Mestari Juoksijan luo. Illat kun tuppaa kaupantädillä jäämään usein melko lyhyiksi kotona, joten siitä ajasta ei muka raaski ottaa itselleen yhtään. Toki uppoudun kirjaan tai nettifoorumeihini vähän väliä illan aikana, mutta silti olen läsnä ja kuulolla aina kun tarvitaan. Ruokakaupassakin käydään koko perheen voimin, niin ärsyttävää kuin se von Hazard Brothersin kanssa välillä onkin.
Eikä sillä, että olisin jotenkin vankina kotona, onhan noita illanviettoja kavereiden kanssa aina silloin tällöin. Terassillakin kävin ihan vasta ja kesäkuussa mekko-ostoksilla. Vaan ei kai se silti haittaisi, jos jotain muunkinlaista elämää välillä. Että jos niitä vaateostoksia vähän useamminkin ihan yksin? Tai joku harrastus kodin ulkopuolella? No niin, nythän tämä alkaa jo kuulostaa pahemmanluokan marttailulta. Ihan olen itse oman kuoppani kaivanut ja tähän tilanteeseen ajautunut. Kun ei tule lähdettyä mihinkään, eikä hyvä äitiTM tietenkään haluakaan mihinkään kultapallostensa luota. Eipä tuo Mestari Juoksijakaan suuremmin kulje missään, paitsi siellä juoksemassa tietysti, tarviskohan sekin elämän?
Tähän väliin on tietty pakko myös vetää se disclaimer, että toki lasten kanssa on elämää ja noiden kahden kanssa se todella on ELÄMÄÄ, niin kuin meidän perhettä ja sen edesottamuksia tuntevat tietävät. Mutta olisko sitä jotenkin enemmän oma itsensä, jos ihan röyhkeästi, itsekkäästi, vain oman itsensä iloksi vaikka joskus ottaisi ja lähtisi ihan kesken tavallista koti-iltaa tunniksi tai kahdeksi johonkin. Joskus uhosin, että otan kirjan ja rakkaan läppärin kainaloon ja menen kellarikomeroon "harrastamaan". Olisin niinku sillain pois kotoa ihan kokonaan, ENKÄ tuntisi pätkääkään huonoa omaatuntoa asiasta. Siinä kun se koko jutun pointsi (niin kuin professorimme yliopistolla aina tapasi sanoa :D) taitaa ollakin. Silloin kun menen, leimaan itseni jo kotoa lähtiessä huonoksi ihmiseksi ja poissa ollessa pohdin, että pitäiskö tästä nyt kuitenkin jo mennä takaisin. Tämä siis koskee niitä satunnaisia omia lyhyitä menoja, kaveriporukan viikonloppuriennot ovat asia erikseen ja ehkä juuri siksi niin vaalittuja, kun siellä ei huono omatunto paina.
Juu, onhan tästä aiheesta jo tullut jauhettua, ihan ekoissakin blogimerkinnöissä. Mutta kun ei ole elämää näkynyt, kuuluukohan sekin - sulhasten lisäksi - niihin asioihin, jotka ei tule kotoa hakemaan?
sunnuntai 24. heinäkuuta 2011
Unelmakoteja - kotiunelmia
Omakotitalo meren rannalla kaupungin keskustassa kaikkien palvelujen lähellä - tämähän se on kuulemma suomalaisten suuri unelma. Mahdotonta? Ei ainakaan Kokkolan asuntomessualueella. Ihan kaupungin keskustassa ei alue toki ole, mutta kävelymatkan päässä kuitenkin ja niitä unelmakoteja - niitä on alueella melkein vieri vieressä. Rantatonteille rakennetuista olisin kelpuuttanut kodikseni joka ainoan, enkä ympyrän sisäkehältäkään montaa olisi hyljännyt. Asuntokuume ja ennen kaikkea omakotitalokuume siis vaivaa pahasti. Vaan kun ei sinne kotiseudulle Kokkolaan ole järkeä muuttaa (työttömänä ei paljon asuntolainoja makseltaisi, töitä ei allekirjoittaneen ja Mestari Juoksijan aloilta siellä taida olla tarjolla), joutuu helsinkiläistynyt keskipohojalainen tyytymään lähiökolmioonsa. Sisustaa sentään voi, vaikka sitten siihen merenrantatalon tyyliin ja sisustuskuvia räpsinkin tarmolla messuillessani. Mitään ihan uutta ja ihmeellistä ei vastaan tullut, tai sitten kyse oli niinkin ihmeellisestä ratkaisusta, ettei se vain meillä toimisi. Toteuttamiskelpoisia ideoita kuitenkin löytyi ihan riittävästi ja sitten läjä niitä sitkun-haavekuvia. Jotain tällaista voisin haluta meillekin:
Suurin osa sisustuksissa käytetyistä maalauksista olisi myös suoraan kelvannut seinälle. Noinkohan sitä uskaltaisi joululahjaksi toivoa itselleen edes yhtä pikkuruista taulua...? Tilaa ainakin olisi seinillä; kuusi vuotta ollaan asuttu ja kokonaista yksi on saatu ripustettua. Kehystämättömiä taidejulisteita ja valokuvia + kehyksiä niille on vaatehuoneessa odottamassa läjäpäin, vissiin on vieläkin menossa pohdinnat siitä mihin mikin sijoitetaan.
Toisaalta, hirveän hyvä ettei olla turhaan rei'itetty seiniä vielä. Eräällä täällä kun on remonttikuume ja suorastaan hirveä tuska vaihtaa pintamateriaaleja ja seinien värejä (monikossa, koska meilllähän ei kahta samanväristä huonetta tai edes seinää ole). Eipä siis tarvi kitata mitään, voidaan suoraan telata päälle uudet sävyt. Ja sen jälkeen pitää tietysti vaihtaa verhot ja muut tekstiilit, ja sohvakin alkaa näyttää nukkavierulta... Suuret on suunnitelmat, katsotaan mitä niistä loppujen lopuksi toteutetaan ja milloin. Parin vuoden sisällä alkaa joka tapauksessa julkisivu- ja ikkunaremontti; samalla rytinällähän sitä viimeistään siinä vaiheessa pistäisi sisäpuolenkin uusiksi. Jospa siihen mennessä myös hirviöosasto olisi kasvanut sen verran isoksi, että voisi harkita muutakin kuin pomminkestävää sisustusta.
Suurin osa sisustuksissa käytetyistä maalauksista olisi myös suoraan kelvannut seinälle. Noinkohan sitä uskaltaisi joululahjaksi toivoa itselleen edes yhtä pikkuruista taulua...? Tilaa ainakin olisi seinillä; kuusi vuotta ollaan asuttu ja kokonaista yksi on saatu ripustettua. Kehystämättömiä taidejulisteita ja valokuvia + kehyksiä niille on vaatehuoneessa odottamassa läjäpäin, vissiin on vieläkin menossa pohdinnat siitä mihin mikin sijoitetaan.
Toisaalta, hirveän hyvä ettei olla turhaan rei'itetty seiniä vielä. Eräällä täällä kun on remonttikuume ja suorastaan hirveä tuska vaihtaa pintamateriaaleja ja seinien värejä (monikossa, koska meilllähän ei kahta samanväristä huonetta tai edes seinää ole). Eipä siis tarvi kitata mitään, voidaan suoraan telata päälle uudet sävyt. Ja sen jälkeen pitää tietysti vaihtaa verhot ja muut tekstiilit, ja sohvakin alkaa näyttää nukkavierulta... Suuret on suunnitelmat, katsotaan mitä niistä loppujen lopuksi toteutetaan ja milloin. Parin vuoden sisällä alkaa joka tapauksessa julkisivu- ja ikkunaremontti; samalla rytinällähän sitä viimeistään siinä vaiheessa pistäisi sisäpuolenkin uusiksi. Jospa siihen mennessä myös hirviöosasto olisi kasvanut sen verran isoksi, että voisi harkita muutakin kuin pomminkestävää sisustusta.
keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
Helle pehmentää aivot
Ei, en valita yhtään siitä, että on lämmintä ja tarkenee kulkea pelkässä mekkosessa yötä myöten. Mieluummin hellettä kuin armoton pakkanen - jota sitäkin lienee odotettavissa vain muutaman kuukauden kuluttua. Jossain vaiheessa lämpöaalto kuitenkin pääsi vahingollisesti vaikuttamaan poloiseen päähäni (selvästi nautittu ihan liian vähän juomia jäillä), jonka seurauksena tänään - ilmojen jo viilennettyä - löysin itseni klikkailemassa "tilaa"-nappia eräässä tietyssä laukkukaupassa. Hupsista.
Ihan alkuperäinen suunnitelmahan oli säästää rahaa ja etsiä sitä harmoniaa elämään vähentämällä ostoja ja luopumalla ylimääräisestä; tämä ei kuitenkaan selvästikään koske laukkuja. Ilmiselvästikään, sillä ihan tuossa äsken huomasin sopineeni treffit lauantaiksi, laukkukauppojen merkeissä. Sen jälkeen löysin surffaillessani vielä kolme selvästikin varteenotettavaa nettiputiikkia, kaikeksi onneksi kadoksissa ollut järki löytyi myös ja tilaussormi on tiukasti toimintakiellossa, ainakin hetken aikaa.
Niin, ei liene lainkaan epäselvää, että olen pahasti, pahasti koukussa laukkuihin. Addiktioni kuitenkin suuntautuu pääosin kohtuuhintaisiin merkkeihin ja ennen kaikkea käyttäjäystävällisiin materiaaleihin, jolloin lukumääräisesti suuri kokoelma on helppo
survoa lipastonlaatikoihin pois edestä. Noin periaatteessa siis, pääsääntöisestihän töihin, kaupungille, kauppaan jne. on jokaiseen oma laukkunsa, joita sujuvasti lennossa vaihdellaan, eivätkä kaikki aina löydä takaisin omalle paikalleen laatikkoon. (Sotkuinen laukkufriikki, ihan mahdotonta!) Mittavaa kokoelmaa on myös helppo puolustaa sillä, että joka tarpeeseen PITÄÄ olla oma kantoväline: läppärille, uimakamoille, opiskelutavaroille, koulutusmateriaaleille, talvi-, kevät-, kesä- ja syksykäyttöön, rantakassi, pyöräilyreppu, kauppareppu, viikonloppulaukku, pieni, iso, keskikokoinen ja tietenkin kaikkia kokoja eri väreissä! Ihan loogista, eikö?
Välillä karsin kokoelmaa ja teen tilaa laatikoihin etsimällä vähemmän käytetyille yksilöille uuden kodin. Kun sitten yhtäkkiä olenkin aivan ilman "marraskuisen torstai-illan kahvilakäynnille" tai "shoppailemaan ja lounaalle lauantaina" sopivaa laukkua ja on sitä tilaakin, on taas hyvä syy ostaa uusi (tai kaksi). Suorastaan veitsenterävää logiikkaa! Jotain vääristynyttä on silti siinä, että uusia voi ostaa paljon hatarammin perustein kuin millä vanhoista luovutaan. Tokihan esim. kymmenen vuotta sitten ostetun muotilehden kylkiäisenä tulleella mainoskassilla on niin paljon tunnearvoa, ettei sitä ihan noin vain kanneta kirpputorille tai kierrätyshuoneeseen. Ja kun ei koskaan voi tietää milloin tarvitsee juuri kyseisenlaista kantovälinettä; kyllä sitten harmittaisi että meni eurolla siitäkin luopumaan. Viimeaikaisten (hah, viimeisen 24 tunnin aikana) tehtyjen hankintojen jälkeen on epäilemättä kuitenkin viisainta ihan oikeasti luopua muutamasta pahimmin kaapissa pölyttyneestä. Niin kuin nyt esimerkiksi siitä juurikin kylkiäisenä saadusta, jota ei edelleenkään ole käytetty kertaakaan...
Sanomattakin lienee selvää, ettei Mestari Juoksija jaa laukkuinnostusta kanssani, eikä aina ymmärrä miksi niitä kivoimpia pitää roikuttaa seinällä koristeina. Kiltisti hän kuitenkin kiinnittää lisää koukkuja hankinnoilleni ja erehtymättä myös huomaa aina uudet hankinnat. Jälkimmäisestä ei olisi kyllä niin väliksi. Vaalin myös ikuisesti mielessäni muistoa siitä hetkestä lomareissulla, kun harmittelin ostamatta jäänyttä ihanuutta ja Mestari Juoksija kysyi: "Käännytäänkö takaisin ja käydään ostamassa se sulle?" Esitin uhrautuvaista ja kehotin häntä jatkamaan matkaa, mutta mielessäni kiittelin kohtaloa siitä, että olen saanut niin vaimonsa mieltymyksiä arvostavan miehen (, joka tosin enimmäkseen taisi olla huolissaan siitä, että päivä menee pilalle, jos päätän oikein harmistua).
Ihan oikeasti olen kiinnostunut muustakin kuin laukuista ja useimmiten hankinnat ovat ainakin suurin piirtein harkittuja. Välillä vain saattaa vähän lipsahtaa, ja sitten odotetaankin kuriiria ovelle.
Ihan alkuperäinen suunnitelmahan oli säästää rahaa ja etsiä sitä harmoniaa elämään vähentämällä ostoja ja luopumalla ylimääräisestä; tämä ei kuitenkaan selvästikään koske laukkuja. Ilmiselvästikään, sillä ihan tuossa äsken huomasin sopineeni treffit lauantaiksi, laukkukauppojen merkeissä. Sen jälkeen löysin surffaillessani vielä kolme selvästikin varteenotettavaa nettiputiikkia, kaikeksi onneksi kadoksissa ollut järki löytyi myös ja tilaussormi on tiukasti toimintakiellossa, ainakin hetken aikaa.
Niin, ei liene lainkaan epäselvää, että olen pahasti, pahasti koukussa laukkuihin. Addiktioni kuitenkin suuntautuu pääosin kohtuuhintaisiin merkkeihin ja ennen kaikkea käyttäjäystävällisiin materiaaleihin, jolloin lukumääräisesti suuri kokoelma on helppo
survoa lipastonlaatikoihin pois edestä. Noin periaatteessa siis, pääsääntöisestihän töihin, kaupungille, kauppaan jne. on jokaiseen oma laukkunsa, joita sujuvasti lennossa vaihdellaan, eivätkä kaikki aina löydä takaisin omalle paikalleen laatikkoon. (Sotkuinen laukkufriikki, ihan mahdotonta!) Mittavaa kokoelmaa on myös helppo puolustaa sillä, että joka tarpeeseen PITÄÄ olla oma kantoväline: läppärille, uimakamoille, opiskelutavaroille, koulutusmateriaaleille, talvi-, kevät-, kesä- ja syksykäyttöön, rantakassi, pyöräilyreppu, kauppareppu, viikonloppulaukku, pieni, iso, keskikokoinen ja tietenkin kaikkia kokoja eri väreissä! Ihan loogista, eikö?
Välillä karsin kokoelmaa ja teen tilaa laatikoihin etsimällä vähemmän käytetyille yksilöille uuden kodin. Kun sitten yhtäkkiä olenkin aivan ilman "marraskuisen torstai-illan kahvilakäynnille" tai "shoppailemaan ja lounaalle lauantaina" sopivaa laukkua ja on sitä tilaakin, on taas hyvä syy ostaa uusi (tai kaksi). Suorastaan veitsenterävää logiikkaa! Jotain vääristynyttä on silti siinä, että uusia voi ostaa paljon hatarammin perustein kuin millä vanhoista luovutaan. Tokihan esim. kymmenen vuotta sitten ostetun muotilehden kylkiäisenä tulleella mainoskassilla on niin paljon tunnearvoa, ettei sitä ihan noin vain kanneta kirpputorille tai kierrätyshuoneeseen. Ja kun ei koskaan voi tietää milloin tarvitsee juuri kyseisenlaista kantovälinettä; kyllä sitten harmittaisi että meni eurolla siitäkin luopumaan. Viimeaikaisten (hah, viimeisen 24 tunnin aikana) tehtyjen hankintojen jälkeen on epäilemättä kuitenkin viisainta ihan oikeasti luopua muutamasta pahimmin kaapissa pölyttyneestä. Niin kuin nyt esimerkiksi siitä juurikin kylkiäisenä saadusta, jota ei edelleenkään ole käytetty kertaakaan...
Sanomattakin lienee selvää, ettei Mestari Juoksija jaa laukkuinnostusta kanssani, eikä aina ymmärrä miksi niitä kivoimpia pitää roikuttaa seinällä koristeina. Kiltisti hän kuitenkin kiinnittää lisää koukkuja hankinnoilleni ja erehtymättä myös huomaa aina uudet hankinnat. Jälkimmäisestä ei olisi kyllä niin väliksi. Vaalin myös ikuisesti mielessäni muistoa siitä hetkestä lomareissulla, kun harmittelin ostamatta jäänyttä ihanuutta ja Mestari Juoksija kysyi: "Käännytäänkö takaisin ja käydään ostamassa se sulle?" Esitin uhrautuvaista ja kehotin häntä jatkamaan matkaa, mutta mielessäni kiittelin kohtaloa siitä, että olen saanut niin vaimonsa mieltymyksiä arvostavan miehen (, joka tosin enimmäkseen taisi olla huolissaan siitä, että päivä menee pilalle, jos päätän oikein harmistua).
Ihan oikeasti olen kiinnostunut muustakin kuin laukuista ja useimmiten hankinnat ovat ainakin suurin piirtein harkittuja. Välillä vain saattaa vähän lipsahtaa, ja sitten odotetaankin kuriiria ovelle.
perjantai 8. heinäkuuta 2011
Vapaapäivä
Tänään on vapaapäivä, siis ihan oikeasti vapaa päivä, sillä lapset ovat mummolassa ja Mestari Juoksija töissä. Vapauden kunniaksi olen:
- syönyt aamupalaksi pastasalaattia ja mansikoita ja lukenut Nyt-liitteen kannesta kanteen.
- puhunut puhelimessa tunnin hyvän ystävän kanssa.
- juonut aamukahvini lifestyle-ohjelmia katsellen.
- surffannut facebookissa ja hauskoilla nettisivuilla (http://whydidyoubuymethat.com/) määräättömän ajan.
- suunnitellut lähteväni pyöräretkelle :D
- loikoillut
- lounastanut tv:n ääressä...
Kello on puoli kolme iltapäivällä ja n. puoli tuntia sitten alkoi tuntua siltä, että olen todella ottanut vapaudesta kaiken irti. Niinpä siivosin keittiön, vein puhtaat pyykit kaappeihin ja pistin uuden koneellisen tulemaan, keräsin lasten lelut lojumasta ja yleisjärjestelin siellä täällä. En silti ole vieläkään pukenut päälleni, heilun edelleen Hello Kitty -yöpaidassa. Eläköön vapaus!
- syönyt aamupalaksi pastasalaattia ja mansikoita ja lukenut Nyt-liitteen kannesta kanteen.
- puhunut puhelimessa tunnin hyvän ystävän kanssa.
- juonut aamukahvini lifestyle-ohjelmia katsellen.
- surffannut facebookissa ja hauskoilla nettisivuilla (http://whydidyoubuymethat.com/) määräättömän ajan.
- suunnitellut lähteväni pyöräretkelle :D
- loikoillut
- lounastanut tv:n ääressä...
Kello on puoli kolme iltapäivällä ja n. puoli tuntia sitten alkoi tuntua siltä, että olen todella ottanut vapaudesta kaiken irti. Niinpä siivosin keittiön, vein puhtaat pyykit kaappeihin ja pistin uuden koneellisen tulemaan, keräsin lasten lelut lojumasta ja yleisjärjestelin siellä täällä. En silti ole vieläkään pukenut päälleni, heilun edelleen Hello Kitty -yöpaidassa. Eläköön vapaus!
maanantai 4. heinäkuuta 2011
Kuntokuuri ikäkriisissä
Vääjäämättä lähestyvä seuraava tasavuosikymmen on saanut bloggaajassa aikaan jonkinmoisen ikäkriisin, josta luonnollisena seurauksena on - taas kerran - vakaa päätös ryhtyä reippaasti kuntoilemaan. Onneksi on polkupyörä ja työmatkaa sen verran, että sen polkeminen käy kuntoilusta. Tänä kesänä takana tosin vasta satakunta kilometriä, tuhat olis tavoitteena.
Tavoitteita on muitakin: Riehu ja Räyhä osallistuvat neljättä kertaa lasten minimaratonille ja lupasin tänä vuonna juosta reitin Riehun kanssa. Matkaa on siis kilometri ja kun tähänastisena juoksusaavutuksena on n. kaksi katulampunväliä, joutuu ennen elokuun loppua vielä jokusen harjoittelulenkin vetämään. Onneksi on uudet tossut - Merrellin Pace Glove - kyllä niillä kelpaa tepsutella (mainos, vaan ei maksettu sellainen). Ikävä vaan, että uudet urheiluvarusteet eivät automaattisesti takaa myös hyviä tuloksia, uusia kenkiä ihastellessa voi kuitenkin huomaamattaan kävellä hitusen pidemmän lenkin, ei hassumpaa sekään. Epävirallisesti bloggaaja tavoittelee myös ihan oikeaa juoksumatkaa, kymppiä tai edes viitosta, mutta näin kaukaista tavoitetta ei vielä mainosteta. Varsinkaan, kun ei siitä kilometristäkään ole vielä mitään takeita.
Kuntokuuriin kuuluu toki olennaisena osana myös muuten terveet elämäntavat: riittävästi unta (ei tule toteutumaan), feng shuita ja harmoniaa (näkis vaan) ja oikea ruokavalio: ei liikaa sokeria tai valkoisia jauhoja, vähemmän alkoholia jne. Juupa juu, päivän päätteeksi läjä hollantilaisia siirappikeksejä ja taisipa viikonlopun kesäjuhlissa kulua alkoholiakin enemmän kuin "sallitut" viikkoannokset. Vaan eipä lannistuta, kohta on siirappikeksit loppu eikä kekkereitäkään ihan joka viikolle ole järjestetty - vaikka eipä haittaisi jos olisikin, oli sen verran hienot pirskeet nuo edelliset :D
Joka tapauksessa kuntoraporttia luvassa viimeistään siinä vaiheessa, kun se kilometri on todellisuutta (never?)
Tavoitteita on muitakin: Riehu ja Räyhä osallistuvat neljättä kertaa lasten minimaratonille ja lupasin tänä vuonna juosta reitin Riehun kanssa. Matkaa on siis kilometri ja kun tähänastisena juoksusaavutuksena on n. kaksi katulampunväliä, joutuu ennen elokuun loppua vielä jokusen harjoittelulenkin vetämään. Onneksi on uudet tossut - Merrellin Pace Glove - kyllä niillä kelpaa tepsutella (mainos, vaan ei maksettu sellainen). Ikävä vaan, että uudet urheiluvarusteet eivät automaattisesti takaa myös hyviä tuloksia, uusia kenkiä ihastellessa voi kuitenkin huomaamattaan kävellä hitusen pidemmän lenkin, ei hassumpaa sekään. Epävirallisesti bloggaaja tavoittelee myös ihan oikeaa juoksumatkaa, kymppiä tai edes viitosta, mutta näin kaukaista tavoitetta ei vielä mainosteta. Varsinkaan, kun ei siitä kilometristäkään ole vielä mitään takeita.
Kuntokuuriin kuuluu toki olennaisena osana myös muuten terveet elämäntavat: riittävästi unta (ei tule toteutumaan), feng shuita ja harmoniaa (näkis vaan) ja oikea ruokavalio: ei liikaa sokeria tai valkoisia jauhoja, vähemmän alkoholia jne. Juupa juu, päivän päätteeksi läjä hollantilaisia siirappikeksejä ja taisipa viikonlopun kesäjuhlissa kulua alkoholiakin enemmän kuin "sallitut" viikkoannokset. Vaan eipä lannistuta, kohta on siirappikeksit loppu eikä kekkereitäkään ihan joka viikolle ole järjestetty - vaikka eipä haittaisi jos olisikin, oli sen verran hienot pirskeet nuo edelliset :D
Joka tapauksessa kuntoraporttia luvassa viimeistään siinä vaiheessa, kun se kilometri on todellisuutta (never?)
Aamunkoitto
Vietin iltaa huippuporukassa eilen ja koska keskustellessa, yhteislaulaessa ja -nauraessa aika kului kuin siivillä, osa porukasta oli vielä paikalla siinä vaiheessa, kun kesäyön hämärä haihtui ja aamu koitti. Mustarastaan laulaessa valkeni uskomattoman ihana keskikesän aamu, onneksi olin hereillä sen näkemässä. Kesäaamuissa on jotain uskomatonta taikaa, kunpa vain jaksaisikin useammin olla niitä vastaanottamassa. Tai osaisi arvostaa niitä aamuja, jolloin kello herättää väkisin aikaiseen aamuun. Aina kun ei ole tarjolla hyvää seuraa, jonka kanssa valvoa auringonnousuun saakka ;) Eikä se ainakaan töitten kannalta olisi kovin fiksuakaan, kun jossain välissä olisi suotavaa nukkuakin.
Pitkän loman jälkeen oli muuten kaikinpuolin vapauttavaa ja mukavaa palata töihin. Kolmessa viikossa kertynyttä sähköpostisumaa purkaessa meni kyllä tovi jos toinenkin, eivätkä hyllyt vieläkään ole kokonaan ojennuksessa, mutta onpa noissa ainakin urakkaa johon tarttua. Sitä tuntee itsensä vielä niin uskomattoman onnekkaaksi, kun tekee työtä johon on tarkoitettu. Viihdyn työssäni todella, todella hyvin (enkä kainostele mainostaa tätä seikkaa - lähipiirin kyllästymiseen saakka), ja mitä enemmän tekemistä, sen kivempaa on. Jonkinmoinen outolintu vissiin, vaikka huhut kertovat että muitakin kaltaisiani on.
Pitkän loman jälkeen oli muuten kaikinpuolin vapauttavaa ja mukavaa palata töihin. Kolmessa viikossa kertynyttä sähköpostisumaa purkaessa meni kyllä tovi jos toinenkin, eivätkä hyllyt vieläkään ole kokonaan ojennuksessa, mutta onpa noissa ainakin urakkaa johon tarttua. Sitä tuntee itsensä vielä niin uskomattoman onnekkaaksi, kun tekee työtä johon on tarkoitettu. Viihdyn työssäni todella, todella hyvin (enkä kainostele mainostaa tätä seikkaa - lähipiirin kyllästymiseen saakka), ja mitä enemmän tekemistä, sen kivempaa on. Jonkinmoinen outolintu vissiin, vaikka huhut kertovat että muitakin kaltaisiani on.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)