Ei, en valita yhtään siitä, että on lämmintä ja tarkenee kulkea pelkässä mekkosessa yötä myöten. Mieluummin hellettä kuin armoton pakkanen - jota sitäkin lienee odotettavissa vain muutaman kuukauden kuluttua. Jossain vaiheessa lämpöaalto kuitenkin pääsi vahingollisesti vaikuttamaan poloiseen päähäni (selvästi nautittu ihan liian vähän juomia jäillä), jonka seurauksena tänään - ilmojen jo viilennettyä - löysin itseni klikkailemassa "tilaa"-nappia eräässä tietyssä laukkukaupassa. Hupsista.
Ihan alkuperäinen suunnitelmahan oli säästää rahaa ja etsiä sitä harmoniaa elämään vähentämällä ostoja ja luopumalla ylimääräisestä; tämä ei kuitenkaan selvästikään koske laukkuja. Ilmiselvästikään, sillä ihan tuossa äsken huomasin sopineeni treffit lauantaiksi, laukkukauppojen merkeissä. Sen jälkeen löysin surffaillessani vielä kolme selvästikin varteenotettavaa nettiputiikkia, kaikeksi onneksi kadoksissa ollut järki löytyi myös ja tilaussormi on tiukasti toimintakiellossa, ainakin hetken aikaa.
Niin, ei liene lainkaan epäselvää, että olen pahasti, pahasti koukussa laukkuihin. Addiktioni kuitenkin suuntautuu pääosin kohtuuhintaisiin merkkeihin ja ennen kaikkea käyttäjäystävällisiin materiaaleihin, jolloin lukumääräisesti suuri kokoelma on helppo
survoa lipastonlaatikoihin pois edestä. Noin periaatteessa siis, pääsääntöisestihän töihin, kaupungille, kauppaan jne. on jokaiseen oma laukkunsa, joita sujuvasti lennossa vaihdellaan, eivätkä kaikki aina löydä takaisin omalle paikalleen laatikkoon. (Sotkuinen laukkufriikki, ihan mahdotonta!) Mittavaa kokoelmaa on myös helppo puolustaa sillä, että joka tarpeeseen PITÄÄ olla oma kantoväline: läppärille, uimakamoille, opiskelutavaroille, koulutusmateriaaleille, talvi-, kevät-, kesä- ja syksykäyttöön, rantakassi, pyöräilyreppu, kauppareppu, viikonloppulaukku, pieni, iso, keskikokoinen ja tietenkin kaikkia kokoja eri väreissä! Ihan loogista, eikö?
Välillä karsin kokoelmaa ja teen tilaa laatikoihin etsimällä vähemmän käytetyille yksilöille uuden kodin. Kun sitten yhtäkkiä olenkin aivan ilman "marraskuisen torstai-illan kahvilakäynnille" tai "shoppailemaan ja lounaalle lauantaina" sopivaa laukkua ja on sitä tilaakin, on taas hyvä syy ostaa uusi (tai kaksi). Suorastaan veitsenterävää logiikkaa! Jotain vääristynyttä on silti siinä, että uusia voi ostaa paljon hatarammin perustein kuin millä vanhoista luovutaan. Tokihan esim. kymmenen vuotta sitten ostetun muotilehden kylkiäisenä tulleella mainoskassilla on niin paljon tunnearvoa, ettei sitä ihan noin vain kanneta kirpputorille tai kierrätyshuoneeseen. Ja kun ei koskaan voi tietää milloin tarvitsee juuri kyseisenlaista kantovälinettä; kyllä sitten harmittaisi että meni eurolla siitäkin luopumaan. Viimeaikaisten (hah, viimeisen 24 tunnin aikana) tehtyjen hankintojen jälkeen on epäilemättä kuitenkin viisainta ihan oikeasti luopua muutamasta pahimmin kaapissa pölyttyneestä. Niin kuin nyt esimerkiksi siitä juurikin kylkiäisenä saadusta, jota ei edelleenkään ole käytetty kertaakaan...
Sanomattakin lienee selvää, ettei Mestari Juoksija jaa laukkuinnostusta kanssani, eikä aina ymmärrä miksi niitä kivoimpia pitää roikuttaa seinällä koristeina. Kiltisti hän kuitenkin kiinnittää lisää koukkuja hankinnoilleni ja erehtymättä myös huomaa aina uudet hankinnat. Jälkimmäisestä ei olisi kyllä niin väliksi. Vaalin myös ikuisesti mielessäni muistoa siitä hetkestä lomareissulla, kun harmittelin ostamatta jäänyttä ihanuutta ja Mestari Juoksija kysyi: "Käännytäänkö takaisin ja käydään ostamassa se sulle?" Esitin uhrautuvaista ja kehotin häntä jatkamaan matkaa, mutta mielessäni kiittelin kohtaloa siitä, että olen saanut niin vaimonsa mieltymyksiä arvostavan miehen (, joka tosin enimmäkseen taisi olla huolissaan siitä, että päivä menee pilalle, jos päätän oikein harmistua).
Ihan oikeasti olen kiinnostunut muustakin kuin laukuista ja useimmiten hankinnat ovat ainakin suurin piirtein harkittuja. Välillä vain saattaa vähän lipsahtaa, ja sitten odotetaankin kuriiria ovelle.
