Kaksi lasta, töissä kaupassa ja harrastuksina lukeminen + netti = Nainen, jolla ei ole elämää kodin ja työn ulkopuolella. Jos ei töistä päästyä ole kiire hakemaan Riehua päiväkodista, on muuten vaan kiire bussille ja kotiin lasten ja Mestari Juoksijan luo. Illat kun tuppaa kaupantädillä jäämään usein melko lyhyiksi kotona, joten siitä ajasta ei muka raaski ottaa itselleen yhtään. Toki uppoudun kirjaan tai nettifoorumeihini vähän väliä illan aikana, mutta silti olen läsnä ja kuulolla aina kun tarvitaan. Ruokakaupassakin käydään koko perheen voimin, niin ärsyttävää kuin se von Hazard Brothersin kanssa välillä onkin.
Eikä sillä, että olisin jotenkin vankina kotona, onhan noita illanviettoja kavereiden kanssa aina silloin tällöin. Terassillakin kävin ihan vasta ja kesäkuussa mekko-ostoksilla. Vaan ei kai se silti haittaisi, jos jotain muunkinlaista elämää välillä. Että jos niitä vaateostoksia vähän useamminkin ihan yksin? Tai joku harrastus kodin ulkopuolella? No niin, nythän tämä alkaa jo kuulostaa pahemmanluokan marttailulta. Ihan olen itse oman kuoppani kaivanut ja tähän tilanteeseen ajautunut. Kun ei tule lähdettyä mihinkään, eikä hyvä äitiTM tietenkään haluakaan mihinkään kultapallostensa luota. Eipä tuo Mestari Juoksijakaan suuremmin kulje missään, paitsi siellä juoksemassa tietysti, tarviskohan sekin elämän?
Tähän väliin on tietty pakko myös vetää se disclaimer, että toki lasten kanssa on elämää ja noiden kahden kanssa se todella on ELÄMÄÄ, niin kuin meidän perhettä ja sen edesottamuksia tuntevat tietävät. Mutta olisko sitä jotenkin enemmän oma itsensä, jos ihan röyhkeästi, itsekkäästi, vain oman itsensä iloksi vaikka joskus ottaisi ja lähtisi ihan kesken tavallista koti-iltaa tunniksi tai kahdeksi johonkin. Joskus uhosin, että otan kirjan ja rakkaan läppärin kainaloon ja menen kellarikomeroon "harrastamaan". Olisin niinku sillain pois kotoa ihan kokonaan, ENKÄ tuntisi pätkääkään huonoa omaatuntoa asiasta. Siinä kun se koko jutun pointsi (niin kuin professorimme yliopistolla aina tapasi sanoa :D) taitaa ollakin. Silloin kun menen, leimaan itseni jo kotoa lähtiessä huonoksi ihmiseksi ja poissa ollessa pohdin, että pitäiskö tästä nyt kuitenkin jo mennä takaisin. Tämä siis koskee niitä satunnaisia omia lyhyitä menoja, kaveriporukan viikonloppuriennot ovat asia erikseen ja ehkä juuri siksi niin vaalittuja, kun siellä ei huono omatunto paina.
Juu, onhan tästä aiheesta jo tullut jauhettua, ihan ekoissakin blogimerkinnöissä. Mutta kun ei ole elämää näkynyt, kuuluukohan sekin - sulhasten lisäksi - niihin asioihin, jotka ei tule kotoa hakemaan?
