Onnentyttö

Kun siis täysin käsittämättömän onnenpotkun seurauksena olin saanut mahdollisuuden matkustaa Wieniin, kuvittelin, ettei onnettarella varmaan enää ollut minun varalleni enempää yllätyksiä tarjolla. Enpä vielä silloin tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan:

Kaikki alkoi lentokentältä, kun ystävällinen check-in -ihminen kysyi että haluanko istua ikkunapaikalla varauloskäynnin vieressä, kun: "Siinä on niin kivasti jalkatilaa." Toki halusin. Ei varmaan kuulosta kovin onnekkaalta, kun kerron seuraavaksi, että keskipaikalla istui mahdottoman pitkä mies, jonka kyynärpää tökki koko aika jenkkakahvojani. Vaan kuinka ollakaan, muuten suhteellisen täydessä koneessa jäi meidän riviltämme käytäväpaikka täyttämättä. Pitkä mies kyynärpäineen siirtyi siihen ja niinpä meillä molemmilla oli oikein ylellisen tilava istumapaikka - ei ihan tavallista lentokoneessa nykypäivänä. Onnekasta oli tietysti sekin, että lentopelkoinen selvisi hengissä matkastaan, eikä tarvinnut turvakortista opeteltua EXIT-oven avaustaitoa tälläkään kertaa. Lennon loppupuolella kapteeni kuulutti meidän laskeutuvan reippaasti etuajassa ja kertoi vielä, että määränpäässä on +28 astetta lämmintä! Ei varmaan tarvitse edes mainita, että laukkuni tuli ensimmäisten joukossa koneesta ja CAT (lentokenttäjuna) saapui asemalle tismalleen samalla hetkellä kuin minäkin.

Tiedän, että tämä alkaa jo kuulostaa aika epäuskottavalta, mutta kyllä, kaikki tämä tapahtui allekirjoittaneelle, läheltä piti -tilanteiden kuningattarelle, tänään. Asemalta tepsuttelin hotelliin reitiltä horjumatta ja sen jälkeen päivä onkin ollut pelkkää "Ei VOI olla totta!" Pikkuruinen hotellihuoneeni on talon ylimmässä kerroksessa ja minulla on parveke, josta näkee yli koko kaupungin:

Juu-u. Vau! Kattojen yltä oli kuitenkin laskeuduttava kävelemään ihanille kaduille ja kujille. Vaeltelin pitkin ja poikin, räpsin kuvia nähtävyyksistä, ihmettelin katutaiteilijoita, söin jäätelöä ja joka askeleella rakastuin tähän kaupunkiin syvemmin. Uskomaton paikka, tänne ON tultava uudestaan! Illan jo pimettyä palasin ullakkohuoneeseeni, istuin lempeänlämpimässä kesäillassa ihailemassa kaupungin valoja parvekkeeltani, kun jo ties kuinka monennen kerran jouduin päästämään epäuskoisen naurahduksen: Illan kruunasi parin kilometrin päässä räiskynyt ilotulitus.

Olen siis todellakin ollut onnentyttö tämän päivän, joten alkaa jo hiukan hirvittää se, mitä Rouva Fortunalla seuraavaksi on tarjota. Jonkinlainen tasapainohan on universumissa pakko säilyttää ja kun pessimisti ei pety, alan olla aika varma siitä, että jos ei muuta, niin ainakin huomenna sataa, eksyn metrossa ja seuraava hotelli on vähintäänkin rotanloukku. Näihin tunnelmiin, Wien waikenee wiimeinkin.